Nuomartat kesätauolla
- 7.6.–26.8.2026
Vuonna 1995 perustetun Tuusulan Nuormarttojen toiminnan painopistealueet ovat erilaiset ruokateemat, käsityöt, puutarha, hyvinvointi ja kulttuuri. Meille tärkeitä periaatteita ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus.
Toiminnansuunnittelussa huomioimme sekä jäsentemme toiveet, että Marttajärjestön strategian ja teemat. Vuosien 2025–2026 ruokateema on Muutos lautasella eli uusien valtakunnallisten ravintosuositusten mukaiseen kasvipainotteiseen syömiseen siirtyminen sekä lähialueilla kestävästi tuotetun kalan, lihan ja kasvisten suosiminen. Kannustamme nauttimaan ateriat yhteisessä ruokapöydässä, sillä yhteiset ateriat tutkitusti lisäävät ihmisten välistä läheisyyttä ja luottamusta, oli seurana sitten perhe, ystävät tai naapurit. Marttaillat aloitamme aina yhteisellä kahvihetkellä kuulumisia vaihtaen.
Tule mukaan toimintaamme, jos haluat oppia uusia asioita tai vaikkapa jakaa muille sitä, mitä osaat jo tehdä. Marttailussa mukana oleminen ei vaadi mitään erityistä osaamista, sillä opimme ja teemme yhdessä asioita, jotka tuovat arkeemme iloa ja uusia taitoja.
Martat muuttavat maailmaa tekemällä pieniä asioita isosti. Marttailu on hauskaa!
Kesän nuormarttailutauon aikana voit pelata hauskaa Kesäbingoa! Kuinka monta ruutua saat ruksattua? Mitä useampi ruksi, sitä enemmän hauskuutta ja hyvää mieltä sekä ihania kesämuistoja muisteltavaksi…

Hallituksen kokouksessa käsitellään yhdistyksen talousasiat, ajankohtaiset asiat sekä suunnitellaan yhdistyksen tulevaa toimintaa.

Martat viettävät valtakunnallista sienipäivää vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Kyseessä on pitkä perinne, sillä ensimmäisen kerran valtakunnallista sienipäivää vietettiin vuonna 1994. Tämän…

tuusulan.nuormartatry@gmail.com
Kokoonnumme pääsääntöisesti parittomien viikkojen torstai-iltoina klo 18-20 Mäntymäen tiloissa osoitteessa Luurikuja 1, 04300 Tuusula.
Seuraa meitä Facebookissa: @tuusulannuormartat
Seuraa meitä Instagramissa: @tuusulannuormartat
