Marttailta: "Makumatka Malawiin"

Malawian chambo, kalaa mausteisessa kasviskastikkeessa. Kuva: Marttaliitto (2020).
Malawian chambo, kalaa mausteisessa kasviskastikkeessa. Kuva: Marttaliitto (2020).
Aika: 13.10.2022 klo 17:30 - 20:30
Paikka: Mäntymäki, Luurikuja 1, 04300 Tuusula

HUOMAA poikkeuksellinen aloitusaika jo klo 17:30!

Marttajärjestö on jo yli 40 vuoden ajan tehnyt kehitysyhteistyötä Afrikan mantereen eri maissa. Viimeisin kohdemaa on eteläisen Afrikan Malawi. Yhdessä Väestöliiton ja Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa Marttaliitto on vuonna 2017 alkaneessa hankkeessa edistänyt tyttöjen koulunkäyntiä ja seksuaalioikeuksien toteutumista, ja siten myötävaikuttanut lapsiavioliittojen vähenemiseen.

Malawin rikas ruokakulttuuri perustuu maissin, perunan, durran, kalan ja kasvisten sekä hedelmien käytölle. Nsima on paksua maissisuurimoista keitettyä puuroa, jota pidetään Malawin kansallisruokana. Sitä voidaan syödä lisukkeena lähes jokaisella aterialla.

Valmistamme marttaillassa mukavan valikoiman malawilaisia ruokia ja kokoonnumme lopuksi yhteisen pöydän ääreen niistä nauttimaan. “Lokakuu on puurokuu” -teemaviikon hengessä keräämme viiden euron osallistumismaksun per osallistuja. Kertyneet maksut yhdistys tilittää sellaisinaan Marttaliiton kansainvälisen toiminnan keräystilille.

Ilmoittauduthan yhdistyksen ruokamartalle Anulle (anu.m.heikkila@hotmail.fi) viimeistään sunnuntaina 9.10.2022 , jotta osaamme varata oikean määrän ruoanlaittotarvikkeita. Lämpimästi tervetuloa mukaan!