Nuormartoille toiminta-avustus Tuusulan kunnalta

28.8.2018 klo 16:00

Nuormarttoja Puolimatkankoti Mutterimajalla. (Kuva: Helena Kortesmaa)
Nuormarttoja Puolimatkankoti Mutterimajalla. (Kuva: Helena Kortesmaa)

Tuusulan kunnanhallitus on myöntänyt Tuusulan Nuormartat ry:lle 300 euron suuruisen toiminta-avustuksen.

Tuusulan Nuormartat ry:n kolmansille osapuolille suunnatun toiminnan jatkuvuus myös syyskaudella 2018 ja kevätkaudella 2019 on turvattu Tuusulan kunnanhallituksen myöntämän 300 euron suuruisen toiminta-avustuksen myötä. Nuormartat ovat vetäneet Riihikallion koululla kuukausittain kokoontuvaa pikkukokkikerhoa kolmasluokkalaisille syyskuusta 2016 lähtien. Lisäksi nuormartat ovat maaliskuusta 2016 lähtien toteuttaneet kerran kuussa järjestettyä kotitalousneuvontaa Sininauha Oy:n Puolimatkankoti Mutterimajalla Hyrylässä.

Nuormartat kiittävät kuntaa lämpimästi saamastaan avustuksesta!