PERUUTETTU&SIIRRETTY! Marttailta: "Kuulolla koko iän" -kuulonhuoltoilta

Kuulolaite helpottaa suuresti ikäkuulosta kärsivää (kuva: Mark Paton / Unsplash)
Kuulolaite helpottaa suuresti ikäkuulosta kärsivää (kuva: Mark Paton / Unsplash)
Aika: 27.5.2021 klo 18 - 20
Paikka: Mäntymäki, Luurikuja 1, 04300 Tuusula

Tapahtuma on PERUUTETTU Keusoten 25.5.2021 päivittämien kokoontumisrajoitusten takia. Tapahtuma SIIRTYY pidettäväksi torstaina 30.9.2021 alkaen klo 18 Mäntymäellä.

Toukokuun marttaillassa opimme uutta ikäkuulosta ja tutustumme Keski-Uudenmaan Kuulo ry:n toimintaan. Teeman alustaa illan vieraamme, Keski-Uudenmaan Kuulo ry:n puheenjohtaja Olavi Taipale.

Ikäkuulolla tarkoitetaan ikääntymisen myötä ilmenevää rappeutumista sisäkorvassa ja kuulohermossa. Kuulon heikkeneminen alkaa vähitellen ja usein huomaamatta. Eläkeikäisistä joka kolmannella on jo jonkinasteinen kuulonalenema. Vaivaan on kuitenkin saatavissa sekä kuntoutusta että vertaistukea.

Tilaisuus on kaikille eli myös ei-jäsenille avoin. Osallistumismaksua ei ole, mutta tilaisuudessa on tarjolla kahvi/tee ja kahvileipä 2,50 eurolla. Emännät annostelevat kahvit/teet kuppeihin ja kahvileivät lautasille valmiiksi. Tulethan paikalle vain terveenä. Käytämme tilaisuudessa suojamaskeja ja huolehdimme turvaväleistä.

Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan ja kyselemään!